Tänään oli pitkästä aikaa pienen tokoilupätkän vuoro. Pieni Iita-lapikas tuli omistajansa kanssa treenikaveriksi, ja tehtiin sitten pientä pätkää kaikkien koirien kanssa. Katlan kanssa tehtiin pientä mieleenmuistuttelua ruutuun, noutoo ja kaukoihin. Olikin muuten ihan jonkun verran muistuttelemista noissa liikkeissä.

Mion kanssa aloitettiin teemalla "kyllä, Meidän Kentällä saa olla muitakin ja niillä on oikeus elää ja hengittää". Tässä huomaa, miten vähän ollaan Mion kanssa tehty koirahäiriössä. Ite olen entistä enemmän hermollaan sen kanssa ja Mio ottaa herkemmin kierroksia kun on pitkä aika etten ole vaatinut siltä toisten koirien lähellä toimimista.

Jotain hyvää tässä kuitenkin oli, eli se että sen jälkeen kun Iita lähti kentältä ja ruvettiin Mion kanssa tekemään liikkeitä, unohdettin hetkeksi se höntsäily mitä ollaan harrastettu viimeiset ties miten monta kuukautta. Muistui vaan mieleeni että minkälainen koira mulla on käsissä ja miten se toimii parhaiten. Tarkoittaa sanoa, että napakkaa ohjausta ripauksella natsia ja koira pelittää kuin unelma. Tehtiin kaksi täydellistä luoksetuloa, kun tajusin oikeasti komentaa sitä koiraa. Se on jännittävää, miten jotkut asiat täytyy oppia kerta toisensa jälkeen uudestaan ennen kuin ne muistuvat mieleen. Mio on selvästi mielissään myös siitä, että sille kertoo hyvin selkeästi mitä tehdään ja palkkauksessakin se nousee ihan eri tavalla kun ei lirkuttele ja lääpi. Seuraamisessa takaakiertopalkkaus on alkanut toimia nyt myös ripeämmässä vauhdissa (etenkin kun muistaa sanoa napakasti sen palkkasanan (OTA), jolloin se putkiaivoissa uppoaa huomattavasti helpommin.

Viime viikolla koirat kolaroivat keskenään kentällä, jonka jälkeen Katla oli pari päivää aika kärtsänä Miolle. Se selkeästi vähän kipuili jotain, ja päätin sitten tehdä sen mitä olin pitkään pohdiskellut tekeväni ennen pentusuunnitelmia, eli lähdin maanantaina viemään Katlan selkäkuviin. Samalla saisi tarkistettua että kolahtiko Katla jotenkin pahemminkin siinä törmäilyssä. Niin paljon on ollut huonoja uutisia karjisten selkien kanssa, että halusin myös oman mielenrauhan takia ne kuvat ottaa, että voi sittne hyvillä mielin ruveta odottelemaan pentuprojektia. Kuvattiin siis uudestaan koko ruoto (sivusta ja "päältä") ja katsottiin samalla lonkkia. Kummissakaan ei ollut mitään muutosta, eli selkä oli puhdas ja lonkat olivat samanlaiset kuin silloin kun ne C/C:ksi lausuttiin eikä ole näkyvissä syytä miksi ne koiraa rupeaisivat vaivaamaan. Kolaroinnista ell epäili että pienellä levolla ja tarvittaessa oireiden jatkuessa fyssarilla siitä selviää, eli mitään sen kummempaa siinä ei ole. Nyt Katla onkin ollut jo ihan pirteä ja oma itsensä - ja vähän vielä normaalia rasittavampi parin päivän levon jälkeen.

Nyt odotellaan juoksuja alkavaksi. Esikiima on jo aika selkeä (vaikka ainahan Katla aloittaa hyvissä ajoin ennen itse juoksun alkua), joten voi olla että juoksut tulevat vähän etuajassa. Sitten eletäänkin jännittäviä aikoja.