Kohta alkaa edellisestä postauksesta olla vuosi aikaa, hupsista. Olen monta kertaa aloittanut postaamisen ja kerran olin jo lähettämässäkin päivitysviestiä, mutta kone tilttasi ja teksti katosi, joten päivittämättä jäi.

Vuodessä on ehtinyt tapahtua paljon. Yksi syy, miksi en ole talven jälkeen päivittänyt blogia on se, että en ole halunnut kovin kirjoitella Riivan kuolemasta. Joulun pyhien jälkeen elämä jatkui ilman lauman karjakoirakissavahvistusta. Samalla Noita jäi elelemään äitin luokse kollipoikien seuraksi. Se viihtyy siellä oikein hyvin, ja verrattuna siihen minkälainen kiipeilypuussa nököttäjä ja vetäytyvä tyyppi se mun luona oli, ratkaisu oli ehdottomasti oikea. Noita todella on nykyään melkein kuin oikea kissa.

 

Vuoden vaihteessa muutimme sitten koirien kanssa myös uuteen kämppään. En edelleen käsitä, miten kävikin niin hyvä tuuri että saatiin näin ihana kämppä - vanhan rintamamiestalon yläkerta, iso piha, iso hyväpohjainen treenikenttä takapihan jatkeena ja heti kämpän kulmilta pääsee metsään ja lenkkiteille. Nipistelen itseäni päivittäin, mutta vieläkään en ole herännyt DDR:n betonihelvetistä :).

Ollaan vähän vaihtelevalla aktiivisuudella treenailtu koirien kanssa. Enimmäkseen tokoa, vähän jälkeä, vähän viestiä ja esineitä. Nyt ollaan Katlan kanssa agilityn alkeiskurssilla. Tuloksia on tullut pari edelliseen päivitykseen nähden. Katlasta tuli muotovalio hyväksytyllä luonnetestillä (169p. laukaisuvarma), avoimesta luokasta on kaksi ykköstulosta ja kaksi kakkostulosta, Mion kanssa on käyty kerran höntsäämässä voittajaluokassa ilman tulosta. Katlalle tämän kesän erkkarista EH ja mitattiin 2cm ylikorkeaksi. Tällä hetkellä poden vakavaa treenimotivaation puutetta, joten lähinnä samoillaan metsissä koirien kanssa ja maataan ketarat kohti kattoa telkkarin ääressä. Katlalla on vuosituhannen valeraskaus, johon lääkitys ei tepsinyt kummemmin, eli senkin puolesta treenikentälle on yhtä tyhjän kanssa mennä, kun koira ei anna itsestään kuin 30% kun se niin paljon mielummin haluaisi olla sisällä tekemässä pesää kissanhiekka-astiaan (arvatkaa montako kertaa olen sen pessyt kun se perkele sinne murtautuu ja myllää itelleen kuopan). Mion kanssa taas ei ole motivaatiota treenata tällä hetkellä tavoitteellisesti, joten lähinnä käydään höntsäämässä jotain mielenvirkistykseksi. Onhan se aina kivaa, mutta ei siihen oikein sellaista poltetta saa että jes, nyt lähdetään kentälle, mahtavaa.

Tosiaan päälle puolen vuoden kissattoman elon jälkeen taloon asteli kaksi ihanaa kollipoikaa, Syltty ja Väinö, jotka tällä hetkellä ovat majailleet meillä pari viikkoa.

 

 

Nyt on taas sellainen olo, että maailmankirjat ovat taas vähän paremmin järjestyksessä. A home without a cat is only a house. Allekirjoitan. On tässä ollut taas ihmettelemistä puolin ja toisin, että mitenkäs se lauma nyt tästä muodostuukaan, mutta nyt koirat ovat jo aivan sujut kissojen kanssa, eikä kissojakaan enää ällötä koirien lähentely-yritykset. Jopa Väinö, joka oli aluksi hyvin nihkeä koirien suhteen, on jo tottunut koiriiin. Vielä se ei kuitenkaan (Katlan suureksi harmiksi) innostu Katlan hellistä hoivausyrityksistä vaan lyö pehmeällä tassulla pataan äidillistä bambikoiraa joka ihan pikkuisen vaan haluaisi korvia putsata. Mulla on ollut myös meneillään kissatarhaprojekti, ja mahdollisesti jopa tänä viikonlopulla kissat pääsevät taas haistelemaan syksyn tuoksuja häkistä käsin. Päivä päivältä noita kissoja oppii tuntemaan enemmän ja mitä enemmän niitä tuntee, sitä mahtavammilta kissapersooniltta ne tuntuvat omine oikkuineen ja hömelöine tapoineen :).

Olen ollut nyt kesällä taas siivoilemassa rappukäytäviä (enää kolme päivää ja sitten taas hetkeksi riittää nämä aamuherätykset, jei!), kirjoitellut gradua ja ensi viikolla alkaa opinnot pedagogisten ja parin enkunkurssin tiimoilta. Jännä vuosi tulossa. Ensi vuoden puolella sitten jännitetään Katlan suunniteltua pentuetta, lisätietoa kasvattajan sivuilla: www.acd-lebensberuf.net/pentuja.html

Tässä tällainen summaus vuodesta. Katotaan taas vuoden päästä uudestaan ;)